torstai 26. joulukuuta 2013

Joulu pian jo mennyt...


Moi :)
Tämän postauksen piti tulla jo eilen, mutta eipä suostunut Bloggeri lataamaan kuvia lukuisista yrityksistä huolimatta :( joten yritetään 1 päivä myöhässä:
Tänään Tapanin-iltana en malttanut enää pysyä poissa koneelta. Pyhät ovat kivoja, mutta 3. päivä tuntui jo aika pitkältä, ihmisistä tykkään ja nautin kun on paljon väkeä syömässä, mutta pitkään jouten olo on raskasta, kun siihen ei ole tottunut.. Lapsia, vävyjä, ystäviä, Joulupukki tuli ja meni. Koti tuntuukin aina pyhien loppuessa hiljaiselta. Ja kuinka surkeat kelit, ei edes kävelylle ole uskaltanut lähteä :) Mutta ruoka oli onnistunutta ja sitä oli vähintäänkin riittävästi :) Siitähän se Joulu tulee: ihanat ihmiset ja hyvä ruoka ;)
Tässä muutamia kuvia joulustamme, montaa sellaista en tullut ottaneeksi, missä ei ole henkilöitä.

Tässä kahden nuorimmaisen lapsen pöytäkattaus on aloitusvaiheessa, halusivat itse kattaa pöydän :)

Kynttilöitä poltettiin PALJON



Kisutkin olivat tyytyväisiä, kun oli paljon rapsuttelijoita ja leikittäjiä







Ulos lähteminen ei todellakaan houkutellut pyhien aikana ja vieläkin ovat pyörätiet ihan jäätiköllä.




Nyt siis pyhät ovat onnellisesti ohi ja voi alkaa miettimään UUden Vuoden vastaanottamista. Vielä olis vapaita edessä, toki käväsen parina päivänä töissä, vaikka puoti onkin kiinni. Puotihan on tunnetusti ihan eri näköinen kun kausi vaihtuu :)

Mukavaa perjantaita!

Pia




10 kommenttia:

  1. Mukavan ja rennon kuuloinen Joulu teilläkin ollut! Ihania kuvia olet saanut kisuista näpättyä <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulupukki toi minulle uuden kameran, kisulit on kuvattu sillä uudella... kovasti vaatii kyllä vielä opettelua :)

      Poista
  2. Kaunista on kotonasi, tosi nättiä! Täällä on kelit jo vähän kuivempia, mutta jossain vaiheessa oli juuri tuon näköistä. Meidän on pakko mennä ulos pari kertaa päivässä, oli keli mikä tahansa. Meillä on personal trainer Mikki. Ihanat kissat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinmpä, teillä on IHANA Mikki :) Minäkin toisaalta tarvisin semmoisen personaltrainerin, mutta olen jo luopunut aikoja sitten ajatuksesta, ollaan niin paljon töissä. Meidän kisut saa toistaiseksi riittää ja nehän hienohelmat ulkoilevat vain lämpimällä ja kuivalla kelillä nätisti hihnassa omalla pihalla ;)

      Poista
  3. Kauniita kuvia:)
    Täälläkin on niin liukasta, että saa kävellä kieli keskellä suuta...ja pelätä itsensä ja Ru:n puolesta, että kaatuuko...
    Teidän kisulit on aivan ihania:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja teidän Ru on IHANA! toivotaan pikaisesti parempia ulkoilukelejä :)

      Poista
  4. Kylläpäs näyttääkin liukkaalta siellä, huh!! Ei olla kyllä meilläkään ulkoiltu, kun vettä on sadellut ja ollut liukkaat kelit täälläkin! Toivottavasti ilmat muuttuvat pian vähän talvisimmiksi. kivaa perjantaita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari, samoin teille, kivaa perjantaita :) Meillä sataakin nyt räntää, se onneksi hieman vähentää tuota liukkautta.

      Poista
  5. Voi noita kisuja! Minä uhmasin keliä ja reippailin torstaina,liukasta oli. Nyt kaikki lumi on sulanut,on märkää ja pimeää. Minulla on ihan viikonpäivät sekaisin näiden pyhien vuoksi. Parempia kelejä ootellessa.:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, päivät menee kieltämättä sekaisin...ootellaan loppiaista ja parempia kelejä, eiköhän se siittä!

      Poista